Työllistämispalkkio edistämään työllistämistä

Hallitus päätti 19.12.2018 työnantajalle myönnettävästä työllistämispalkkiosta. Elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja voi saada 4 000 euron työllistämispalkkion, kun tämä palkkaa palkkatuella pitkäaikaistyöttömän tai osatyökykyisen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. – Tämä on yksi monista toimista, joilla tuemme työllisyyden kasvua. Työllistämispalkkio maksetaan, kun työnantaja palkkaa palkkatuella vakituisen tekijän itselleen, kertoo työministeri Jari Lindström. Työllistämispalkkio voidaan myöntää, kun työaika on enemmän Lue koko kirjoitus »

Vuonna 2019 verokortti ja veroilmoitus uudistuvat

Näin veroasiat muuttuvat ensi vuonna: Verokortti Verohallinto lähettää verokortit vuodelle 2019 kaikille vielä postitse. Voit muuttaa verokorttia OmaVerossa, kun oma verokortti on saapunut kotiin tai viimeistään 13.12. alkaen. Ensi vuodesta eteenpäin verokortissasi on vain yksi tuloraja. Kaikki työnantajasi käyttävät samaa verokorttia ja voit toimittaa verokortista kopion työnantajallesi. Veroilmoitus Vuonna 2019 voit ilmoittaa veroilmoitukseen tietoja OmaVerossa Lue koko kirjoitus »