
Henkilöstövuokrausyritys Tulos työosuuskunta oli isossa roolissa Flow Festivaleilla viime kesänä, sillä lähes kaikki anniskelun parissa työskentelevät operoitiin sen kautta. Tavoitteena oli toteuttaa tapahtuma mahdollisimman säätövapaasti sekä maksaa palkat keikkatyöläisille nopeasti. GF Credit Oy:n factoring-rahoitus vastasi tähän tarpeeseen erinomaisesti.
Helsingin Suvilahdessa elokuussa järjestettävät Flow Festivalit ovat odotettu tapahtuma paitsi musadiggareiden myös lisäansiosta janoavien keskuudessa. Henkilöstövuokraukseen erikoistunut Tulos työosuuskunta otti hommasta kopin ja toi festivaaleille yli 300 työntekijää. He työskentelivät anniskelun suunnittelun ja tuotannon, logistiikan sekä baarityön parissa.
”Kaikkien aikojen helpoin Flow”
Iso tapahtuma vaatii ponnistuksia kaikilta mukanaolijoilta. Myös Tuloksella oli iso tiimi valjastettuna tapahtuman henkilöstöpalvelujen ja anniskeluliiketoiminnan tuotantoon koko kesän ajan. Urakointia se siis vaati, mutta lopputulos oli onnistunut.
”Paras palaute meille oli yhteistyökumppanimme ja asiakkaamme Kuudeslinja Oy:n ravintolatoimenjohtaja Johan Staffan Turbanovin kommentti, että vuoden 2018 Flow oli helpoin Flow ikinä”, työosuuskuntaa oman agentuuriyhtiönsä Premium Crew Oy:n kautta edustava Vilppu Simpanen kuvailee. ”Se palaute kertoi, että me onnistuimme siinä, mitä pyrimme tekemään – tuottamaan asiakkaalle henkilöstövuokrausta palveluna, joka on tehokasta ja toimivaa”, hän lisää.
Yhteistyö jatkuu myös tulevana kesänä
Simpanen on itse tuttu näky Flow Festivalien taustavoimissa. Hän on ollut mukana tuottamassa anniskeluliiketoimintaa festivaaleille jo yli kymmenen vuoden ajan Flow-festareiden anniskelua operoivan Kuudeslinja Oy:n kautta. Vuosi 2018 oli kaikilla mittareilla jälleen kerran onnistunut, joten Flow Festivalin ja Tulos työosuuskunnan yhteistyö jatkuu myös tulevana kesänä.
Suurin osa työntekijöistä oli jo entuudestaan tuttuja, sillä he ovat työskennelleet jo vuosia sekä Flow Festivaleilla että muilla festivaaleilla. Erona entiseen oli työllistyminen Tulos osuuskunnan kautta. Uusia työntekijöitä rekrytoitiin myös jonkin verran. Parhaaksi rekrytointipisteeksi osoittautui Kalliossa sijaitseva Office bar, jossa uusia jäseniä otettiin päivittäin vastaan.
GF Creditin factoring-rahoitus osoittautui käteväksi
Yhteistyö GF Creditin kanssa polkaistiin vauhdilla käyntiin juuri ennen festivaaleja. Kireästä aikataulusta huolimatta yhteistyö sujui hyvin ja joustavasti. ”Homma todella toimi! Meille suositeltiin GF Creditiä etsiessämme factoring-kumppania. Tavoitteenamme oli tuottaa jäsenillemme miellyttävä työskentelykokemus festivaaleilla ja halusimme saada palkat maksettua heti työurakan jälkeen. GF Creditin factoring-palvelut mahdollistivat sen”, Simpanen kuvailee.
Ero aikaan ennen factoring-rahoitusta on suuri. ”Aikaisempina vuosina Flow-festivaaleilla on ollut paljon laskuttavia tahoja ja työntekijät ovat joutuneet odottamaan palkkojaan toista kuukautta. Flow Festival haluttiin tällä kertaa toteuttaa säätövapaasti ja selkeämmällä alihankintakuviolla”, Simpanen kertoo. Vuosi 2018 oli siinä mielessä mullistava, että työntekijät tulivat nyt kaikki Tuloksen kautta ja rahat kilahtivat heidän tililleen nopeasti. ”Yhteistyön ansiosta saimme festareiden jälkeen laskun nopeasti liikkeelle, rahat meille ja maksoimme palkat ripeästi työntekijöille. Tämä koettiin todella positiivisesti jäsentemme eli työntekijöiden keskuudessa”, hän sanoo.
”Ideamme oli nopeuttaa kassan kiertoa”
Tulos työosuuskunnan ja GF Creditin yhteistyö tehostui ja kiihtyi loppuvuonna, jolloin Tulos otti factoring-rahoituksen käyttöön kaikissa laskutusvirroissaan. ”Ideanamme oli nopeuttaa kassan kiertoa sekä rahoittaa toimintaamme. Halusimme tehdä siitä meille helpompaa. Nyt kaikki laskutuksemme kulkee GF Creditin factoring-rahoituksen kautta”, Simpanen iloitsee. Mukana on myös GF Money -konsernin perintäkumppani. Tämän kokonaisvaltaisen palvelukokonaisuuden ansiosta Tuloksessa voidaan keskittyä nyt olennaiseen – helpottamaan etenkin keikkatyöläisten työllistymistä sekä tarjoamaan työnantajille vaivattoman väylän onnistuneisiin rekrytointeihin.
Lue alkuperäinen artikkeli GF Moneyn sivuilta.