Töihin maatilalle

Suurin osa ravintoloista on edelleen suljettuna tai toimivat supistetulla henkilökunnalla. Kaupan ala on tällä hetkellä hyvässä vedossa ja he ovat käyttäneet omaa kantahenkilökuntaa pääsääntöisesti. Paine kuitenkin kasvaa kesälomien suhteen sillä ylityöt kasvattavat lomakertymää.

Me Tuloksella seuraamme luonnollisesti tilannetta ja olemme valmiita reagoimaan kun muutoksia tulee.

Maatalous kärsii tällä hetkellä suurta työvoimapulaa. Haluammekin kysyä teiltä Tuloksen jäseniltä mielenkiinnostanne työskennellä maatiloilla erilaisissa työtehtävissä ympäri Suomea. Nyt on aika kylvää kesän sadot ja työtä maatiloilla riittää runsaasti.

Pyrimme että jokaisella olisi mahdollisuus työllistyä kykyjensä mukaan oikeaan työtehtävään ja huomioimme jos teillä on mahdollisuus majoitukseen (sukulaiset, kaverit, kesämökit tms.) Luonnollisesti Covid-19-viruksen aiheuttamat turvatoimet on ajateltava tarkasti sekä Uudeltamaalta käsin tapahtuva työskentely on selvityksen alla.

Selvitämme tällä hetkellä toimistolla käytännön asioita mitä tulee mm. liikkumisen ja majoituksen suhteen. Mikäli fyysinen työ maatiloilla kevään ja kesän aikana kiinnostaa, laittaisitko ystävällisesti sähköpostia, jossa kerrot taustastasi sekä mahdollisesta kokemuksestasi maatalouden parissa. Haluamme myös tietää erikoisosaamisesi kuten traktorilla ajaminen (käsittely), ajokortti (B-, C-kortti), mahdolliset työhön liittyvät lupa-asiat (työturvallisuuskortti yms.) sekä alueen missä olisit valmis työskentelemään.

Ymmärrämme tilanteen haastavuuden kun omat vakituiset työt voivat alkaa esimerkiksi kesäkuun alussa. Sitoutumista kaivataan joissakin työtehtävissä koko kesäksi mutta Tuloksen vankka tahto on työllistää lyhyemmäksikin ajaksi ja olemme valmiita joustamaan mikäli siihen on tarvetta.

Sähköpostin voi laittaa osoitteeseen aimo.kontinen@tulososk.fi ja otsikoksi ”Work at the Farm”.

Tai voit tavoitella puhelimitse numerosta 050 5477656.