Jäsensivut

Mikä on Tulos?

Tulos eli Työelämän uudistusliittouman osuuskunta on muodostettu helpottamaan työntekijöiden ja varsinkin keikkatyöläisten työllistymistä.
Monesti keikkatyöläisen palkkaaminen on vaikeaa ja siitä aiheutuu työnantajalle lisäkustannuksia ja lisätyötä. Joskus tämä voi jopa toimia esteenä työntekijän palkkaamiselle.
Tulos tarjoaa helppoa palvelua sekä työnantajalle että työntekijälle työosuuskunnan muodossa.

Miten Tulos eroaa muista laskutuspalveluista?

Laskutuspalveluissa työn suorittaja luokitellaan kevytyrittäjäksi jolloin työntekijä on juridisesti toiminimen kaltaisessa asemassa omalla Y-tunnuksella. Tällaisessa tapauksessa yhteiskunta luokittelee sinut päätoimiseksi yrittäjäksi.
Koska tulos on työosuuskunta,  pysyt Tuloksen jäsenenä työntekijänä ja voit aidosti keskittyä haluamasi työn tekemiseen, eikä sinua luokitella päätoimiseksi yrittäjäksi.

Kuinka sovin uuden toimeksiannon?

Täytä tarjouspyyntölomake yhdessä työn tilaajayrityksen kanssa neuvottelujenne pohjalta.
Muista kuitenkin, että Tuloksen tulee hyväksyä toimeksianto ja solmia sopimus ennen työn aloittamista.

Jos nautin ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa voinko silti tehdä osuuskunnan kautta keikkatöitä tuen vaarantumatta?

Tämä riippuu omasta työttömyyskassastasi. Eri työttömyyskassoilla on eri säännöt. Ota yhteyttä oman liittosi työttömyyskassaan.

Mitä jäsenpalveluja Tulos tarjoaa?

Tuloksen jäsenenä saat mm. työllistymismahdollisuuksia, työterveydenhuollon, kaikki työntekijän lakisääteiset vakuutukset, N26 tilin, sijoitusneuvontaa ja toimistopalveluita. Lue lisää jäseneduista

Miten ilmoitan tekemäni työn / työtuntini?

Ilmoita tekemäsi työt tällä lomakkeella.
Huomaathan, että mikäli tilaisuudessa on töissä on useita Tuloksen työntekijöitä, yhdestä tilaisuudesta / työsuoritteesta esimies täyttää vain yhden tunti-ilmoituksen, joka sisältää tilaisuuden kaikki työntekijät ja tunnit.
Muista myös liittää mukaan täytetty ja asiakkaan edustajan allekirjoittama työvuorolista.
Voit printata täytettävän työvuorolistan tästä: Tulos_työvuorolistapohja.

Kertyykö minulle lomia tai sairaslomia?

Vastaat itse omista lomista ja sairaslomista, näin ollen sinulle ei automaattisesti kerry lomia tai sairaslomia. Lomien pitämisestä voit sopia itse tilaajayrityksen kanssa tai päättää ne itse mikäli teet keikkatöitä.
Mikäli olet vakituisessa työsuhteessa ja työn tilaajan kanssa on sovittu että sinulla on lomaoikeus voit myös neuvotella lomakorvauksesta työn tilaajan kanssa.

Kerryttääkö työpanososinko eläkettä?

Työpanososinko mahdollistaa paremman ansainnan, koska työpanososinko ei  kerrytä työeläkettä. Voit kuitenkin halutessasi valita vapaaehtoisia eläkesäästömalleja yhteistyökumppaniemme Lähitapiolan tai Aleksandria Pankkiiriliikkeen kautta.

Milloin palkka maksetaan?

Palkkapäivä on aina työsuoritetta seuraavan kuukauden 20. päivä.

Miten saan tukea ongelmatapauksissa?

Parhaiten tavoitat meidät asiakaspalvelu-chatin kautta. Chat löytyy sivun oikeasta alakulmasta. Jos emme ole paikalla, voit jättää chatin kautta yhteydenottopyynnön.
Ongelmatilanteissa voit myös olla yhteydessä tukipalveluumme sähköpostitse: jasenpalvelu@tulososk.fi tai puhelimitse: +358 45 600 6570 (arkisin klo 11-15)

Jäikö jokin kysymys vastaamatta?

Klikkaa sivun oikeassa alakulmassa olevaa Chat-ikonia ja kysy rohkeasti lisää!